tiistai 23. marraskuuta 2010

Joulukalenteri



Tämä joulukalenteri meidän lapsukaisille ei ole tämän vuoden tuotoksia vaan tein sen jo viime jouluksi, mutta en saanut sitä edellisessä kodissa ripustettua seinälle nätisti, joten kuvan laittaminen tänne blogiin jäi.

Täällä uudessa kodissa seinään kiinnittäminen on huomattavasti helpompaa kuin edellisessä kivitalossa, joten tänä vuonna kalenteri löysi tiensä jo seinällekin.Pikkuisen ryppyinen se on, kun on ollut vuoden päivät säilytyksessä, mutta kyllä se siitä oikenee! :)

Kalenteri on tehty Tildan Satumainen talvi-kirjan ohjeella, voitte vaan uskoa, mikä projekti tuossa oli! En ollut eläessäni applikoinut ennen tätä yhtään mitään ja välillä meinasi usko loppua kesken! Mutta niin se vaan valmistui, muistaakseni 5.12.09. Itku silmässä yömyöhään sitä tuli kyllä tehtyä, noiden pikkupussienkin ompelussa oli aikamoinen homma! Pussit on kiinnitetty kalenteriin siten, että kalenterissa on 24 isoa puista nappia ja jokaisen pussin takana on napinläpi. Sitten pussit on vaan sujautettu napinläven kautta kiinni nappeihin. Numerot pussukoihin kirjoin ompelukoneella.

Tänä vuonna meidän kalenterista löytyy Hello Kitty-hahmoja sekä Littlest Pet Shop-hahmoja ja tarvikkeita, oikaisin vähän ja ostin valmiit kalenterit, jotka sitten tyhjensin pusseihin. Lisäksi sujautin lauantaipäiviksi pienet namit mukaan.

Kuhina kalenterin ympärillä käy kovana, tänään on kysytty noin miljoona kertaa, koska ensimmäisen pussin saa avata... :)

Tässä vielä lähikuvaa poroista ja tontusta:




Nyt jatkamaan tonttutehdasta vähäksi aikaa, ennen kuin nukkumatti kutsuu! :)

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kortti arkistojen kätköistä



Usein unohdan kuvata tekemiäni askarteluja ja käsitöitä. Ja vaikka muistaisin ottaa kuvan, en aina muista päivittää niitä tänne blogiin, sen verran hektistä tämä elämä välillä on kolmen pikkuisen kera. :) Korjataanpa siis tilannetta, tällaisen kuvan löysin äsken selatessani kuva-arkistoja! Mulla ei ole kyllä minkäänlaista muistikuvaa siitä, kenelle tämä kortti on tehty ja miksi... :D

Mitä tästä voisi päätellä, minulla taitaa olla himpun verran huono muisti... :D

Että onnea vaan työnantajalle, saatte huomenna sinne toimistolle tosi hyvän ja nokkelan työntekijän! ;)

PS. Meinasin unohtaa liittää sen kuvan tähän postaukseen, voi ELÄMÄ tätä mun päätä!

torstai 28. lokakuuta 2010

Sammalsydän



Pitääpä nyt kerralla tehdä monta päivitystä, kun vauva nukkuu ja isommat neidit ovat mummolassa... :) Pari postausta sitten kertoilinkin mielen jo halajavan jouluaskarteluihin ja ompeluksiin ja ollessani maalla mummolassa keräsinkin isot kasat koivunoksia, havuja ja sammaletta niitä varten. Samalla syntyi pari sammalsydäntä viemisiksi serkulleni sekä äidille. Tekniikka on tosi helppo, styroksisen sydänaihion ympärille kiedotaan sammalta ja kiinnitetään se ohuella vihreällä rautalangalla. Lopuksi vielä ruutunauha ympärille ja voilá, yksinkertaisen kaunis kranssi on valmis!

Tyttö Jane Austen-mekossa




Tekaisin naapurin tytölle synttärilahjaksi tyttäreni toiveesta Tilda-enkelin, jolta kyllä jätin siivet pois... En ollut ennen kokeillut ommella tuota Jane Austen-vaikutteista mekkoa, joten nytpä siihen oli oiva tilaisuus! Tyttösestä tuli oikein nätti, pitäisi ehtiä jossain välissä kotiinkin ommella tällainen neitokainen.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Nuppupeittoja, enkeli ja tunnustus





Törmäsin ilokseni aivan ihanaan Nupulle peitto-kampanjaan (lisätietoja täältä, jos joku vaikka innostuu osallistumaan). Eli tarkoituksena on ommella pieniä tilkkupeittoja keskosvauvoille, vauvat saavat sitten peiton mukaan kotiuduttuaan muistoksi. Idea oli mielestäni aivan hirmuisen hyvä, itsekin kahden keskosena syntyneen pojan, nyt jo siis aikuisten miesten, pikkusiskona koen kaikista pienimpien auttamisen todella läheiseksi. Peitto pitää tehdä joko tytölle tai pojalle, mutta en osannut päättää kummalle teen, joten tein molemmille! :) Tytön peitossa on herkkä Tilda-tunnelma ja pojalle tein raikkaan tähtipeiton. Molemmissa on nurjalla puolella pehmeä fleece, joka tuntuu mukavalle pienen ihoa vasten. Vanua en laittanut ollenkaan, jotta peitosta ei tule liian paksu. Nämä ovat muuten ensimmäiset tilkkutyöni sekä koneella tehdyt applikaatiot, täytyy kyllä sanoa, että vähän hurahdin... :)







Viikonlopun saldo oli oikein hedelmällinen, tein vielä peittojen lisäksi yhden hyvänyön enkelin, joka lähtee erään paketin mukana pikkuiselle pojalle vartioimaan hänen untaan.



Olin myös saanut tunnustuksen Junglehouse momilta. Kiitos!



Tähän pitää liittää rakas kuva ja kertoa kolme asiaa, joita rakastaa, rakkain kuva olisi tietty lapsista ja niitä kuvia en täällä halua julkaista, joten se jääköön, mutta tässä kolme rakasta asiaa:

1. Lapset. Rakkaita, ihania, suloisia ja välillä maailman kamalimpia riiviöitä... Jokainen äiti varmasti tietää tämän tunteen! Erityisen rakkaalta ja ihanalta tällä hetkellä tuntuu vauvan nauru, se on varmasti ihanin ääni maailmassa! <3
2. Kakkujen tekeminen. Ihana, ihana harrastus, josta toivon vielä joku päivä tekeväni työn itselleni.
3. Meidän koti. Toivottavasti minun ei tarvitse muuttaa täältä pois ikinä! Rakastan tätä taloa ja olen täällä superonnellinen! Tosin tämä voi olla vielä sellaista kuherruskuukautta, ollaanhan asuttu omakotitalossa vasta puolisen vuotta... :)

Olen nyt tylsä, enkä laita tätä eteenpäin, mutta te kaikki ihanat blogistit olette kyllä tämän ansainneet!

Monenlaiset joulujutut pyörivät nyt päässä, tänä vuonna päätin päästää itseni helpolla joulukorttien suhteen, eli teetätän kuvan lapsista joulukortiksi, mutta lahjoja olisi tarkoitus tehdä itse sitäkin enemmän! Eli voi olla, että tänne blogiin ei vähään aikaan tule kauheasti päivityksiä, jos mun työt tulevat pukinkonttiin ja ovat siis salaisuuksia... :D

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kaksi erilaista korttia samalla mallilla




Tein sisaruksille synttärikortit, käytin samaa mallia molemmissa, mutta ihan eri näköisethän niistä tuli! :)

torstai 2. syyskuuta 2010

Synttärikortti meidän Mussukalle



Meidän keskimmäinen nöpönenä täytti kolme vuotta maanantaina ja kerrankin sain tehtyä omalle lapselleni synttärikortin! :) Noloa, mutta usein omille lapsille jää tekemättä kaikkien muiden synttärijärjestelyiden tuoksinassa. Tämä leimakuva sopi meidän uhmiksen korttiin kuin nenä päähän, kortin mallin otin taas Just Magnolia Chanllenge-blogista.

Onnea murunen! <3

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Nukkumatti



Mulla on jäänyt viime joululta kasa Tilda-nukkeja, joilta puuttuu vaatteet, hiukset yms. Nyt innostuin tekemään niitä valmiiksi tuon Kotienkelin myötä ja päätin tehdä yhdestä Hyvän yön enkelin vahtimaan meidän pikkuisen unta. Unohdin laittaa enkelille siivet ja mun mies sanoi, että sehän näyttää ihan Nukkumatilta, joten Nukkumatti siitä sitten tuli. :)

maanantai 23. elokuuta 2010

Kotienkeli


Miehen veljelle ja hänen tyttöystävälleen lähti "tuparilahjaksi" (ovat asuneet yhdessä jo yli kaksi vuotta ja vasta nyt saatiin aikaiseksi mennä kylään *häpeää*) tällainen kotienkeli. Koska en tiennyt, minkä värinen sisustus heillä on, enkelistä tuli tällainen neutraalin värinen, musta kyllä tosi kiva! Sopisi hyvin meidänkin kotiin, kuten kuvasta näkyy... :D

Neti 6v kysyi, miksi sillä on käsi suun edessä. Enpä tiedä, ehkä sitä vähän kikatuttaa... :)

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Onnittelukortti vauvalle


Ystäväni perheeseen syntyi pieni poikavauva ja sainpa ilokseni tehdä kortin pikkumiehelle. Otin mallin taas Just Magnolia Challenge-blogista ja mielestäni kortista tuli tosi kaunis!

perjantai 6. elokuuta 2010

Syntymäpäiväkortti


Piti tehdä syntymäpäiväkortti ystävälle, mutta pää löi tyhjää ideoiden suhteen. Sitten keksin, että nettihän on pullollaan erilaisia korttientekohaasteita, esimerkiksi monet leimojen valmistajat järjestävät omiaan. Tämän kortin mallin otinkin sitten Magnolian korttihaasteesta Just Magnolia Challenge-blogista. Aivan upeita kortteja ja malleja siellä, suosittelen piipahtamaan!!!

Juhlalaukut



Ompelin Tildan tapaan-kirjan kaavoilla kaksi juhlalaukkua, vaaleanpunainen meni luomukosmetiikalla täytettynä 30-vuotislahjaksi ystävälleni ja ruskeasta piti tulla minun laukkuni, mutta tytöt sosialisoivat sen itselleen ennen kuin ehdin sanoa kissaakaan. Pitänee siis vielä ommella laukku itsellekin... :) Vaaleanpunaiseen laukkuun ompelin kaavoista poiketen kännykkätaskun sekä kiinnitysklipsin avaimille, koska inhoan sitä, kun avaimia ei löydy laukusta koskaan! Hoitolaukkukin pitäisi ommella ennen kuin vauva kasvaa isoksi, uudessa Suuri Käsityö-lehdessä olikin lupaavan olkalaukun kaavat, ehkä kokeilen muokata niistä sopivan!

torstai 5. elokuuta 2010

Synttärikutsut


Keskimmäisellä on pian synttärit ja tällaiset Tilda-leikepapereista ja puusydämistä tehdyt kutsukortit lähtevät pian maailmalle. Raitaa, ruutua ja pilkkua, mikäs sen ihanampaa!

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Kortteja Tilda-leikepapereista




Sain joku aika sitten ystäviltäni lahjaksi Tilda-leikepapereita, joista on jo syntynyt muutama kortti. Värit tässä lehtiössä ovat aivan ihanat! Lisää ilmettä saa, kun korottaa kaksipuoleisella teipillä osan kuvioista irti kortista ja koristelee ne kimalleliimalla.

Tyttöjen juhlamekot


Ompelin tytöille juhlamekot pikkuveljen ristiäisiin. Vetoketjuja ommeltiin vielä ristiäispäivän aamuna, mutta valmista tuli ajoissa! :) Mekot on ommeltu roosan värisestä taftista Ottobre Design-lehden kaavoilla (malli numerossa 3/2008), joita on hiukan muuteltu helman osalta. Mekkoihin kuuluisi vielä alushameet, joita en ehtinyt ommella, katsotaan, saanko ne tehtyä ennen kuin mekot menevät pieniksi! ;D

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Ristiäiskutsut


" Hän antaa enkeleilleen käskyn
varjella Sinua,
missä ikinä kuljet"

Pieni poikamme kastetaan viikon päästä ja tokihan ristiäisiin piti kutsut väsätä. Halusin kutsukortteihin ehdottomasti kuvan vauvan varpaista ja onneksi valokuvaajaystäväni lupautui ottamaan kuvan, koska multa itseltäni se ei olisi onnistunut. :) Ja tottahan korteissa piti olla myös polka dot-kuosia! :D

lauantai 29. toukokuuta 2010

Korujen tuunausta



Sain mieheltä ja lapsilta tuliaisina ulkomailta ihanat viljellyistä helmistä tehdyt helmet, mutta harmikseni ne olivat minulle aavistuksen verran liian lyhyet enkä myöskään erityisemmin pidä helmisilkillä (tms. langalla) sidotuista helmistä, minusta se on jotenkin halvan näköistä. Niinpä tilasin kirkkaita 4mm Swarovskin bicone-kristalleja ja laitoin niitä vuorotellen helmien kanssa vaijeriin ja uusin lukon. Korusta tuli tosi ihana ja sain vielä kaupan päälle rannekorunkin, koska helmiä jäi muutama yli!

maanantai 3. toukokuuta 2010

Koruja





Huomasin, että en ole laittanut tänne blogiin yhtään kuvaa tekemistäni koruista, muistin asian kun värkkäilin yllätyksiä äitienpäiväksi. :D Joten tässä kuva muutamasta korusta, jotka olen tehnyt jo viime syksynä! Äitienpäiväylläreistä kuvat sitten myöhemmin... :)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Pikkuinen lammas tulevalle vauvalle



Kuten aiemmin uhosin, tulevalle vauvallekin piti saada tehtyä jotain ja tällainen lammas sitten putkahti erään tuskaisen ompelusession päätteeksi. En tiedä mikä tässä lampaassa oli niin vaikeaa, mutta en meinannut saada sitä onnistumaan millään, tuo kuono tuotti suunnattomia vaikeuksia. Mutta on hän kyllä söpö, ostin jo lisää froteeta, että ompelen isommat serkut istuskelemaan meidän takkahuoneen sohvalle.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Pupuneitoset





Lopultakin löysin jostain aikaa tehdä omille tytöille heidän kauan toivomansa puput, tytöt saivat itse valita kankaat, mistä mekot tehtiin ja yllätys yllätys, niistä tuli vaaleanpunaiset. Alunperin oli tarkoitus tehdä pupuille hatut, mutta sitten esikoinen puhui jotain ruseteista ja keksin laittaa pupuille hattujen sijasta tyttömäiset rusetit. Minusta näistä pupuneideistä tuli oikein sievät! <3

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kitchengarden Angel



Sain ihanilta ystäviltäni lahjaksi tarvikepakkauksen uuteen Tilda-enkeliin ja kun aikaa oli, kävin heti hommiin ja tein enkelin valmiiksi. Tässä neidossa olikin paljon yksityiskohtia ja aikaa meni kyllä monta tuntia, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen! Tämä on aivan ihana ja koristaa tällä hetkellä olohuonettamme. Olipa ihana saada pitkästä aikaa Tildailtua omaan kotiinkin jotain! Nyt työn alla on VIHDOINKIN puput omille tytöille ja tälle tulevalle vauvallekin pitäisi ommella pehmoinen lammas... <3

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Pupusia



Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta tähän blogiin... Asunnon myyntirumba, uuden etsiminen ja muuttohässäkkä pitivät tehokkaasti huolen siitä, että en ole ehtinyt tarttua käsitöihin ja jos jotain olen aikaiseksi saanutkin, en ole ehtinyt päivittämään blogia. Joulun alla tuli tehtyä kyllä esim. Tilda-joulukalenteri ja -tonttu ja lukuisia korttejakin on tullut askarreltua, mutta en ole muistanut kuvata niitä ja ovat menneet jo eteenpäin.

Mutta nyt siis pitkästä aikaa Tildaa... Tyttöjen viimeinen tarhapäivä oli tänään ja tarhan tädeille lähti muistoiksi pupuset, kun nyt pääsiäinenkin on tulossa. Toivottavasti ilahduttivat saajiaan!

Seuraavaksi on varmaan pakko tehdä jotain kotiin, kun lapset alkavat kysellä miksi äiti ei tee heille koskaan mitään... :D Kuuluisa suutarin lapsilla ei ole kenkiä-efekti.